torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 11


Taisi sitä nyt sitten jäädä pari luukkua välistä, syvät pahoitteluni tästä. Syyksi voin sanoa ihan suoraan sen, että en ole jaksanut koulun jälkeen tehdä paljon mitään. Vaikka koulussa nyt ollut suht lyhkäisiä päiviä tunti määriltään niin en silti jaksa mitään kovinkaan älyllistä miettiä kotona ollessani, yleensä uppoudun lukemaan kirjaa. Ja tiistaina pidin elokuva illan huvin vuoksi, joten en paljon koneen ääressä ole aikaa edes viettänyt. Valitettavasti en nyt noille päiville jaksa oikein mitään luukkuja alkaa tekemään, joten jatketaan tästä päivästä ihan suosiolla. Pahoittelen vielä sitäkin, että tähän luukkuun ei ole mitään jouluista luvassa. Mutta, koska en muistaakseni ole täällä maininnut koulu blogistani mitään, niin ajattelin siitä teille nyt mainita. Eli siis minulla on tämän ja parin muunkin blogin lisäksi nyt sitten myös koulu blogi, jonne on tarkoituksena laittaa kuvia kehyksistä mitä nyt koulussa teen. Ja muutenkin töitä hakiessa tästä on suuri apu, vaikkakin en sataprosenttisen varma siitä ole tuleeko minusta koskaan kehystäjää ammatiltani, kun tahdon opiskeluja jatkaa vielä tämänkin jälkeen. Mutta, koska en ole täysin varma tulevaisuudestani, niin en varmuudella voi sitäkään asiaa tietää vielä.
Tästä pääset blogiini! Tuossa on nyt sitten linkki koulu blogiini, käykää toki vilaisemassa jos kiinnostaa mitä minä oikein siellä koulussa hommaan. Päivitin tuota myöskin äsken, joten siellä on nyt pari päivää sitten valmistunut kehys näkyvissä. Mutta ei tässä nyt sen enempää ole kerrottavaa, toivon mukaan näemme taas piakkoin täällä. Siiehn asti se on siis, hei hei.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 8



Tämän päivän luukkuei ole mikään maailman jouluisin, mutta silti ainakin jotakin muuta, kuin pelkkiä lauluja vain. Toki muutaman laulun pakosta laitan, mutta ne eivät ole tällä kertaa mitään joululauluja. Mutta eiköhän mennä itse asiaan, ette kuitenkaan tältä suurelta asialta välttyisi. Varoituksen sanan voin jo sanoa, että jos inhoat bändiä nimeltä One Direction en suosittele kuvia tai tekstiä pidemmälle lukemaan. Teitä on nyt varoitettu. Nyt voin hyvillä mielin aloittaa asiasta puhumisen kunnolla.

Elikkäs siis minähän olen ollut tässä kohta noin kuukauden ihan sekaisin, kun julkistettiin tieto siitä, että One Direction tulee kesällä vihdoin ja viimein Suomeen. Oikeasti sekosin täysin, kun luin sen tiedon yhtenä iltana netistä. Sinä yönä ei kyllä tultu nukuttua, tuli mietitty hieman kaikkea muuta. Kuten esimerkiksi sitä, että pääsenkö sinne keikalle. Silloin se oli suoraan sanoen elämäni suurin kysymys. Mutta ei hätiä mitiä, liput hommattu ja nyt kesää odotetaan, kuin kuuta nousevaa. Päiviä en ihan ole vielä alkanut laskemaan, mutta kuukausia kylläkin. Yhden ystäväni kanssa siis tuonne menemme, siitä tulee varmasti minulle maailman ihanin päivä ikinä. Leijun pilvissä sen jälkeen koko loppu kesän :D Ja nytten hieman kuvia minun rakkaista sisustus elementeistäni asunnossani, älkää järkyttykö. En vain voi itselleni mitään, vaikka tiedän olevani ehkä hieman liian hurahtanut yhteen bändiin.



Näissä kuvissa on huomattavissa, että minulla on luova tapa käyttää noita joulukuuseen tarkoitettuja koristeköynnöksiä. Ainakin luovat joulua mukavasti tähän asuntoon :) Ja, koska olen alemman kuvan kehystänyt koulussa niin tokihan tuo isokin juliste tarvitsee ympärilleen jonkinlaiset kehyksen tapaiset.






Sitten vielä pari muutakin seinällä olevaa juttua, jotka on täytetty poikien kuvilla. Ja vielä mukit ja nuo ranne jutut (en saa oikeaa nimitystä nyt päähänixD) jotka olette luultavasti nähneet jo siinä yhdessä videossa, kun esittelin muutkin ostokseni mitkä ostin käydessäni One Direction kaupassa.

Nämä kuvat varmaankin kaikkiaan riittäisivät jo selittämään minun todella pahan yli fanittamiseni, mutta, koska One Directionilta ilmestyi uusi levy vähän aikaa sitten niin laitan vielä kolme lempi kappalettani siltä levyltä tähän loppuun. Laitan ne jopa numero järjestyksessä, eli ylin parhain ja niin edelleen.




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 7


Heips, vain jokaiselle tämän blogin seuraajalle. Nyt olisi vuorossa joulukaleterin luukku numero seitsemän. Tunnen itseni tällähetkellä niin laiskaksi, kuin olla voi. Nimittäin enpä ole tähän luukkuun mitään erikoista saanut aikaiseksi tehtyä, no en kylläkään ole ollut päivällä kotona, että eipä ole ollut aikaakaan mitään tehdä. Kävin nimittäin päivällä joulumarkkinoilla ja muutenkin kaupoilla pyörimässä, tosin mitään ihmeellistä ei mukaani tarttunut. Kaupasta muutama joululahja ei sen ihmeellisempää, nyt on ainakin lahjat hommattu niin ei tarvitse niiden kanssa enään stressata. Enään vain paketoiminen niin se on siinä :3 Valitettavasti, kun kellokin on jo mitä on niin laitan vain tähän luukkuun selitykseni lisäksi laulun. Huomenna yritän jotakin muuta saada päivän luukkuun, ihan sama vaikka pääsenkin koulusta vasta neljältä. Kenties mietin jotakin mukaavaa kalenteriin koulussa, kun atto-opintoja on :D Minä todellakin osaan hyödyntää niitä tunteja...

 

lauantai 6. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 6


Tähän luukkuun nyt sitten hieman muutakin, kuin pelkkiä lauluja. Ei tämäkään nyt ihan mitään maata mullistavaa ole, mutta jotakin silti. Elikkäs siis, maalasin tässä yksi päivä yhden kuvan, kun pääsin koulusta pari tuntia aiemmin, kuin pitikään. Ja silloihan se ylimääräinen vapaa-aika kannattaa käyttää hyödyksi, eli siis maalailla minun tapauksessani.


Tälläinen tuli siis maalattua, ajatuksen pohjalta jotakin talvista yritin. Ja ekana mieleen tuli tämmöinen, ainkin oli hyvää harjoitusta maisemien teossa. En itse koe itseäni mitenkään taitavaksi maisemien teossa, joten harjoitus ei pahitteeksi ollut.

Ja, koska tänään on myös itsenäisyyspäivä niin laitetaan vielä lisäksi eräs hyvinkin tuttu laulu tähän.

 

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 5


Tän päivän luukun ilmestyminen venyikin sitten näin myöhään, pahoitteluni siitä. Koska kello on jo aikas paljon niin en valitettavasti jaksa sitä suunnitelmaani toteuttaa vielä tälle luukulle, joten pahoittelut siitäkin. Sunnuntaille pitäisi, kuitenkin luvassa olla jo erikoisempaa ja huomisellekkin, joten tämän luukku menköön vielä yhdellä joululaululla.

 

torstai 4. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 4


Tähän luukkuun ehdinkin jo suunnitella erään jutun, mutta asiat kokivatkin sitten pienen muutoksen. Ei pitäisi tehdä suunnitelmia ennen The Joulukalenterin katsomista :D Mutta tähän luukkuun saatte vielä vain yhden videon, mutta huomenna siirrtyään sitten hieman eri aiheeseen, ettei näistä luukuista tule niin yksitoikkoisia. Mutta enemmittä puheitta laitetaanpa perinteinen Saapastanssi video tähän.

 

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 3


Tähänkin luukkuun tulee nyt vain pelkästään yksi joululaulu, syynä on koulukiireet. Koulusta tullessa, kun ei enään paljon jaksa mitään kunnollista alkaa miettimään. Mutta viikonloppuna saatte kyllä sitten jotakin hieman täyteläisempiä luukkuja, sen lupaan.

 

tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 2


Heipä hei taas, nyt olisi vuorossa siis kalenterin toinen luukku. Tähän ei mitään kovin erikoista nyt ole, vain yksi video. Mutta jouluinen sekin joltakin osin, ainakin se laulu on, mutta video siinä ei niinkään. Mutta toivon mukaan pidätte siitä, itse ainakin pidän :) Taitaa se laulu jopa päästä yhtiin suosikkeihini joululauluista, koska viisi maailman parasta laulajaa on mukana siinä :D Älkää välittäkö videon alusta, vaikka se on mikä nyt on.

 

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku:1



Heipä hei te kaikki blogin lukijat siellä, nyt olisi aika laittaa blogin joulukalenteri käyntiin. Toivon mukaan saamme tänä vuonna joka päivä sen yhden luukun tänne laitettua, ettei tule niitä tuplaluukkuja kuten viime vuonna. Ja aluksi näin infona, että vieläkin saa niitä luukku ehdotuksia laitella minulle. Koska en todellakaan ole onnistunut kaikkiin luukuihin mitään keksimään, eli luvassa luultavasti ihan normaalejakin kuulumis postauksia kalenterissa. Mutta jokaiseen pyrin edes yhden talvisen/jouluisen kuvan laittamaan. Mutta enimmittä höpinöittä, eiköhän aloiteta :)

Koska viime vuonna ekassa luukussa oli lista joulukalentereista mitä olen seuraillut elämäni aikana niin, nyt laitetaan tämän vuoden aloitukseen tietoa siitä mitä kalentereja tänä vuonna seurailen. Niitä perinteisiä löytyy, jotka on jokavuosi katsottava, mutta muutama uusikin löytyy :D

 
Kaupasta on tullut tälläiset hamstrattua, kun on halvalla vastaan tullut. Kokonaisia joulukalentereja noista on vain nuo kaksi ylintä, alimmassa Toljanterissa vain kymmenen jaksoa, mutta niin sanotusti luettelen tuonkin kalenteriksi. Tuota Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä en ole koskaan nähnytkään, voi johtua aika pitkälti siitä, että tuo tehtiin jo ennen syntymääni. Mutta kummastakin Toljanterista olen jo kaikki jaksot nähnyt, mutta ei joulu voi koskaan tulla ilman Toljanteria joten noiden katsominen on hyvinkin pakollista. Noiden kolmen lisäksi seurannassa on myös kaksi muutakin joulukalenteria, toinen näistä tietenkin se perinteinen The Joulukalenteri, sekin on niin pakollinen katsottava joka joulu. Ja sitten uutukaisena on nyt telkassa pyörivä kalenteri Porokuiskaajan arvoitus. Tuosta en vielä ole edes ensimäistäkään luukkua saanut katsottua, mutta illalla sen aijon vielä katsoa. Eli siis yhteen laskettuna itselläni on tänä vuonna viisi kalenteria katsottavana, vaikka yksi noista ei koko pitkä joulukalenteri olekkaan. Eiköhän se joulun odotus hyvin leppoisasti suju, kun on jokaiselle päivälle paljon joulukalentereja katsottavana. Mutta tämä luukku oli nyt tässä, nähkäämme taas huomenna uuden luukun parissa :)

maanantai 17. marraskuuta 2014

My little angel

Tulenkin nyt kirjoittelemaan tänne hieman surulisesta asiasta, nimittäin viikko sitten jouduin sanomaan hyvästit rakkaalle pikku Chocolleni. Tyttönen nukkui pois vähän päälle 2v 3kk iässä, mikä onkin hyvin kunnioitettava ikä. Oli suoraansanoen pienoinen järkytys tulla koulusta kotiin ja huomata, että nyt ei ole Chocolla kaikki hyvin. Tyttönen hengitti hyvin raskaasti ja siinä hetken silittelin, kunnes tuo nukahti sitten ikiuneen. Vaikkakin oli raskasta nähdä rakkaan pikkuisen nukkuvan pois, niin olen onnellinen, että sain olla viimeiset hetket Chocon lähellä. Ei pikkuisen tarvinnut olla viimeisiä hetkiään yksinään. Vaikkakin tiesin pikkuisen olevan jo vanha ja tämän päivän koittavan vielä, niin toivon silti, ettei tämä päivä olisi tullut vielä. Vaikka ikävä onkin hyvin suuri, niin lohduttaa tietää, ettei Chocon tarvitse enään kärsiä kivuista. Aina on onneksi yhteiset muistot, joita voi muistella ihan milloin vain. Chocon kanssa ehdittiin kokea niin paljon yhdessä, joten muistoja onkin kiitettävästi kertynyt. Pikku karvapallero oli vain jotakin aivan ainutlaatuista, en osaa kunnolla sanoilla edes kuvat tuon mahtavuutta. Enkä kyllä suurta ikäväänikään osaa sanoksi pukea. Siispä tein rakkaalle Chocolle muistovideon, se kertokoon, kuinka paljon tuosta välitin ja kaipaan luokseni takaisin.

 

tiistai 4. marraskuuta 2014

Koulun ohella tehty suurprojekti.

Kyllä nyt on tehty sitten koulun ohella, todellakin aikaa vievä asia. Eli tuli oma roolipeli perustettua, nyt tosin jätin kissat taakseni ja päätin tehdä susiin liittyvän ropen. Yksin en tätä, kuitenkaan ole tehnyt. Sain apua eräältä netti tutultani, jonka kanssa olen tutustunut todella hyvin. Eli Tattis siis on minua projektissa auttanut, suurimmaksi osaksi foorumin kanssa, mutta myös tekstien. Itse olen, kuitenkin suurimmaksi osaksi tekstit ja idean laatinut, koska minä tätä ehdotinkin hänelle. No olen todella iloinen avusta, jonka olen saanut. Vielä on pienoisia hieno säätöjä tehtävä tuonne, mutta valmis se alkaa olemaan jo. Joten mahdolliset ehdokkaat vain tulkaa tutustumaan Susisaaren tarjontaan. Linkki olisi tässä!

En mitään mainospuheita nyt ala kirjoittelemaan, koska foorumilta kaiken pitäisi löytyä. Joten enimmittä puheitta, voinkin jättää teidät päättämään tutusttutteko pääni sisällä kehiteltyyn ideaan. Tattikselta, kuitenkin apua kyselle idea tuolaiseksi muovailtu.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Blogin joulukalenteri 2014.

Tuli tässä äsken mieleen, että tänäkin vuonna voisi tänne blogiin jonkinlaisen kalenterin laittaa pystyyn. :) Ajattelin, että mentäisiin samanlaisella idealla, kuin viime vuonnakin. Eli joka päivä ilmestyisi luukku, jossa kertoisin kuulumisiani ja sitten tietenkin jouluun liittyviä asioita. Tarinaakin ajattelin, mutta tällä hetkellä itselläni on niin paljon keskeneräisiä tarinoita, että jätän sen idean heti pois. Mutta ehkäpä johonkin luukkuun voin yrittää jonkin pienen tarinan kirjoitella, en näkee sitten, kun joulukuu koittaa. Olisi kiva kuulla teiltä joitakin ehdotuksia tuohon joulukalenteriin, koska en usko saavani yksin ihan kaikkiin luukkuihin kovin mielenkiintoisia asioita. Eli otan mielelläni ehdotuksia vastaan. Mielellään jutut voisivat sitten liittyä jouluun/talveen, mutta muitakin ideoita saa toki heitellä mielensä mukaan. Sen takia lähden tämän asian kanssa näin aikaisin liikkeelle, että minulla on aikaa kunnolla miettiä kalenterin sisältöä. Sekä kirjoitella mahdolliesti luukkuja myöskin valmiiksi, jotten sitten joudu joulukuussa ahertamaan joka ilta niiden parissa. Mutta puheenvuoro on nyt teillä, joten ehdotelkaa kaikkea mikä vain mieleenne juolahtaa. :)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Urhoollisia kissoja.

Mitä osuvin otsikko tekstille, jossa käsitellään uutta tarinablogiani ja muutenkin urhoollisia kissoja :D Elikkäs tänään perustin uutukaisen blogin, kyllä vain lukuisia muitakin löytyy, mutta oli pakko. Tarinablogiin ainakin näin aluksi julkaisen omaa tarinaani, joka pohjautuu Soturikissa kirjoihin. Ja ehkä tulevaisuudessa muitakin, mutta saa nähdä. Tarinaan panostan sen verran hyvin, että luvuista tulee pitkiä ja kiinnostavia. Kuvailua olen pyrkinyt lisäämään ja käyttänyt todellakin aikaa tarinan suunnitteluun, ettei tule paljon mitään aukkokohtia. Tälläinen lyht mainostus tähän alkuun, linkistä pääsette katselemaan miltä tämä tarinablogini näyttää :) Paina tassullasi tästä.

Ja seuraavaksi mainostan tässä sivussa kahta roolipeliä, jotka myöskin pohjautuvat Soturikissoihin. Hämärä tämä uutukaisempi näistä roolipeleistä. Roolipeli on ollut vasta hetken aikaa pystyssä, joten vielä on niitä hieman suosituimpiakin paikkoja klaaneissa vapaana. Nopeat syövät hitaat ;) Nelituuli täälläkin puhaltavat niin sanotusti uudet tuulet, klaanien johtoportaita täytellään, muutamia vapaana edelleenkin. Itse liikun kummassakin nimimerkillä Nomi, joten sillä nimellä minut näissä tavoittaa.

Ja vielä lisää kissoja, koska eiköhän tähän samaan voin niistä omistamistani kirjoistakin kuvia laitella. Käytetään tilaisuus hyväksi ja mainostetaan oikein kunnolla näitä Soturikissa juttuja xD

Tässä olisi Soturikissojen koko ensimäinen saaga suomeksi, kaksi viimeistä ostin pokkareina kesällä, kun ilmestyivät ja olivat halvempia, kuin nuo kovakantiset. Kaikki olen kertaalleen lukenut, lempparikseni sanon Salaisuuksien metsän, siinä kirjassa vain tapahtui kaikenlaista :D Mutta kaikenkaikkiaan noiden kirjojen nimet ovat Villiin luontoon, Tuli ja jää, Salaisuuksien metsä, Myrsky nousee, Vaarallinen polku ja Pimeyden hetki.


Sitten on Taivasklaanin kohtalo, ensimmäinen kirjani näistä. Kertaalleen olen tämänkin lukenut. Tämä on siis erikoisseikkailu, joka ei niinkään pohjaudu noihin muiden kirjojen tapahtumiin. Tääle kirjalle on olemassa ensimäinenkin osa, itse en sitä vain vielä ole kätösiini saanut. Luultavasti ostan, kun vain aikaiseksi saan.


Ensimäiset englanninkieliset sarjakuvani, tällä hetkellä ainokaiset itselläni. Nämä hankin, koska pohjautuvat lempihahmoni elämään. Tietenkin oli pakko saada omasta lempihahmosta kertovat sarjakuvat itselleni xD


Lisää englanninkielisiä, nyt ei tosin sarjakuvia vaain ihan normaaleja kirjoja. Kolmos saaga kokonaisuudessaan, tilasin tämän kesällä. Olen vasta kakkos kirjassa, koska olen hiukan hidas lukemaan englantia, skä kiireiden vuoksi en ole ehtinyt lukemaan. Tuntuu kyllä hiukan huijaukselta lukea kolmos saagaa, kun en ole kakkso saagaa ollenkaan lukenut, juonipaljastuksia vain xD Ehkä saan jossakin vaiheessa aikaiseksi hankkia niitäkin, en kuitenkaan pidä mitään kiirettä. Kolmos saaga alkaa ilmestyä keväällä suomeksi, eikä itseäni ollenkaan haittaa, että olen suomi julkaisussa näin jäljessä. Ainakin tietää, että ahmittuaan yhden kirjan odottaa seuraava osa suomeksi jo omaa vuoroaan.

Nyt vasta tajusin, että unohdin kuvata yhden kirjan tähän mukaan. Aina unohtaa jotakin, sellaista se on. No kyllä te vielä näätte kuvan siitäkin, joten ei huolta. Nimeltään tuo kirja on Yellowfang's Secret, englanniksi siis sekin. Tämä postaus saa kuitenkin jäädä nyt tähän, pitkäksi tämä nimittäin on jo omasta mielestäni venynyt :) Joten heipä hei ensi kertaan.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Welcome home sweetie

Nyt vihdoin ja viimein kirjoittelen tänne, ja syystäkin ;3 Perjantaina kävin koulun jälkeen ostamassa itselleni toisen hamsterin, jonka hankkimista olenkin suunnitellut jo jonkin aikaa. Eli nyt taloudessani viipeltää siis kaksi hamsua, eli Chocokin on edelleen elävien kirjoissa. Vanhuksella on jo ikää mittarissa kunnioitettavat 2v1kk, mutta edelleen jaksaa Chocokin touhuilla vanhaan malliin :3 Tämä meidän uutukainen neitonen sen sijaan on syntynyt 2.8.2014 eli hyvin nuori tapaus vielä kyseessä, kooltaan vielä todella pieni, ainakin Chocoon verrattuna.


Tässä on pikku Viuhti <3 Neitosen värityksestä en ole aivan varma, mutta jos oikein olen osannut netistä löytämieni tietojen perusteella tulkita niin väritystä kutsutaan kyyhkynharmaa valkonauhaiseksi. Ihastuin aivan täysin Viuhdin punaisiin silmiin, sekä tuo väritys on aivan upea <3


Tein neitoselle tuollaisen paperi iglun, jota onkin jyrsitty viime yönä mukavasti xD Palaset viety pesän tekoaineeksi. Tänään olisi illemmalla tarkoitus yrittää ottaa tuo käteen, kun on saanut nyt rauhassa muutaman päivän tutustua uuteen kotiinsa. Yhtään aralta tuo ei ole vaikuttanut, ruokaakin, kun lisää niin on Viuhti ollut vieressä odottamassa :3 Voisin vaikka, kuinka paljon kirjoitella siitä, kuinka söpö tuo pikkuinen on. Mutta taidan lopettaa tältä erää, mutta voitte olla varmoja, että saatte vielä usein kuvia tästä uudesta pikku kullanmurustani. Chocoakaan ei sovi unohtaa ;)

perjantai 19. syyskuuta 2014

Hengissä olen

Olen ollut kauhean epäaktiivinen täällä, anteeksi siitä. On vain ollut kauheasti puuhaa ja tälläistä, joten kirjoittelu jäänyt. Koulu vie kauheasti aikaa, vaikka ei meillä ole vielä tullut kertaakaan läksyjä. Mutta olen useasti vain niin väsynyt koulun jälkeen, etten pysty mitään järkevää tekstiä muodostamaan. Mutta meillä vaihtuu nyt koulussa ensiviikon torsataina jakso, joka vaikuttaa paljon paremmalta. Ei niitä pitkiä kahdeksantunnin päiviä enään niin useasti. Muttah, joo... Tämä olkoon tälläinen kuvaton ilmoitus siitä, että hengissä olen enkä ole blogia kokonaan unohtanut. Lupaan tehdä tässä viikon sisällä paremman postauksen tänne. :) Ja huomenna tai ensiviinkonloppuna tulee varmasti tänne yhteen aiheeseen liittyvä postaus, en kerro vielä mikä. Mutta voin sanoa sen liittyvän itselleni tärkeään asiaan. Mutta lopetan tämän nyt tähän, näkyillään taas. :)

perjantai 8. elokuuta 2014

Heips vain.

Nopeasti keksitty otsikko, joten älkää siitä välittäkö. Neljä päivää on nyt sitten oltu koulussa ja täytyy sanoa, että mukavalta vaikuttaa. Kyllä se ammattikoulu oli minulle oikea valinta. Voisin nopeasti selittää mitä olemme nyt tehneet tällä viikolla koulussa.
Tiistai: Koulu alkoi, joten perus tutustuminen toisiin. Olen muuten luokan ainut tyttö :D Okei, onhan siinä kakkosvuoden opiskelijoissa tyttöjä, mutta meidän  ryhmässä olen ainoa tyttö.
Keskiviikko: Aloitettiin sitten tekemään jo töitä. Elikkäs kuvan valitseminen kehystettäväksi, aukkopahvin leikkuuta ja lasin leikkuuta. Ja ihka ensimmäiset atk tunnit tarpeiston kanssa.
Torstai: Satamassa järjestetyt mölkkyturnaukset, hauskaa oli. Ja päästiin ajoissa kotiin.
Perjantai: Tehtiin niitä kehystys töitä ja saatiin jopa valmiiksi, joten kotiinhan sen toin. Kuva alempana.

Tässä tämä sitten olisi. Kuva on postikortti, jonka kaivoin koulun laatikosta :D Muuten kaikki on minun tekemääni, niin sanotusti. Itse olen aikas tyytyväinen, olihan tämä kuitenkin ensimmäinen työ tuolla koulussa. Aikaa tuon tekoon kului kokonaisuudessaan n.8h.

En keksi tähän nyt oikein muuta, mutta yksi tiedoitus kuitenkin löytyy. Olen ajatellut tehdä sellaisen My Room esittelyn, jossa kyllä näkyy koko asuntoni :D Joten tiedätte nyt mitä tuleman pitää, mutta lopettelen tämän tähän. Heipä hei.

maanantai 4. elokuuta 2014

Siinä se kesä sitten hurahti.

Kesä on ollut hiukan kiireinen, kuten varmaan blogin hiljaisuudesta olette osanneet päätellä? Olen ollut pohjoisissa hieman yli viikon ja sieltä ei kyllä tunnetusti ehdi mitään tänne kirjoitella, viime vuosi oli poikkeus :D Ja sitten Lahteen muutto on vienyt ihan hirveästi aikaa, sekin onneksi jo ohi. Perjantaina muutin siis Lahteen ja tämä onkin ensimmäinen kirjoitus tänne, jonka täältä teen, jei. Kesä se sitten vain meni taas kerran niin nopeasti ohi, vaikka kyllä noiden kelien puolesta voisi tätä lomailua vielä jatkaa ilomielin. Mutta ei, koulu se vain alkaa huomenna... Ihan innolla kyllä tuota koulun alkua odottelen ei siinä mitään, mutta jotenkin haluaisin vielä edes viikon lomailla. Voi johtua siitä, että tuntuu aivan siltä, että kaikilla alkaa koulu vasta ensi viikolla. No samapa tuo on, ainakin saan tähän elämään jonkinlaisen rytmin. Kuvia minulla ei nyt valitettavasti ole D: Tai löytyy niitä kamerasta, mutta en ole koneelle jakasanut niitä siirtää --> laiska. Lupaan, kuitenkin taas palailla tämän blogin kirjoittelun pariin, kunhan saan tuon koulun tästä käyntiin. Joten näemme taas, toivon mukaan pian :)

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Pääsin kouluun!

Nyt muutamaan päivaän en ole oikein tehnyt mitään järkevää, olen valvonut myöhään ja heräillyt puolenpäivän aikoihin. Ja ulkona ollut aika huono sää, joten en sinnekkään ole kunnolla jaksanut mennä. Huomenna kyllä olisi tarkoitus mennä kaverin kanssa kahville, jos sää vain sallii. Samalla juhlistetaan aivan mahtavaa asia, nimittäin kumpikin meistä pääsi opiskelemaan lahteen. ;) Asunnon haku olisi nyt siis edessä, ja muutenkin tulee tästä kesästä hiukan erillainen. Eniten hiukan huolettaa tuo minun pikku Choconi, sillä ottaisin sen mielelläni mukaani. Mutta en tiedä sitten onnistunko löytämään sellaisen asunnon mihin saisi tuoda oman lemmikin. :( Onneksi se kuitenkin saisi jäädä äitini luokse, jos en sitä mukaani pysty ottamaan. Mutta se eron tuska, kun ei näe tuota karvapalloa usein. Ehkä murehdin tuota myöhemmin, kun saan edes tätä asunto asiaa mietittyä enemmän.

En oikein voi vieläkään uskoa, että pääsin opisekelemaan lahteen, siellä sitten opiskelen Taidekehystäjäksi. Jännintä tässä asiassa oli se, että meitä haki kaikkiaan 15 ja vain neljä otettiin, ja minä olin sitten yksi niistä neljästä. No en ainakaan pidä itseäni tämän jälkeen ihan kehnona kyseisellä alalla. :DD


Perjantaina tuli tilattua hiukan kesälukemista itselleni Adlibriksesta(en ole satavarma taipuuko se noin xD) Tällä kertaa tilasin siis sellaisen boxin missä on kuusi kirjaa ja erikseen sitten vielä yhden kirja, eli pitäisi jossakin vaiheessa tätä viikkoa saapua yhteensä seitsemän kirjaa. Nämä kaikki ovat englanniksi, sillä tahdon todellakin parantaa kielitaitoani, mikä ei ole päätähuimaiseva. Noita siis odotellessa. Toivon mukaan ehtivät ennen torstaita tänne, sillä olisi mukavaa saada juhannukseksi lukemista, kun menemme yhtien tuttujen luokse. Vaikka en olekkaan varma siitä, ehtiikö sielä lukemaan ollenkaan, luultavasti ei. :D

Hei hei!

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kesäloma ja muutakin loppu keväästä.

Hei, vihdoinkin se kesäloma alkoi joten nyt olisi aika yrittää kirjoitella tännekkin useammin. Ulkonakö blogissa koki nyt muutoksen, sillä se talvi teema ei ehkä ollut enään kovin sopiva. Itse en ole vielä ulkonäköön aivan tyytyväinen, mutta se saa nyt pysyä jonkin aikaa tuommoisena.

Peruskoulu olisi nyt ohitse, 9 vuoden opiskelut takana ja paljon hyviämuistoja tarttunut mukaan. Vaikka tuo aika onkin tuntunut hyvin pitkältä, niin nyt se tuntuu, että olisi vasta aloittanut koulunkäynnin. Vaikka kaipaankin noita aikoja paljon, olen samalla onnellinen, että vihdoinkin se on ohi. Keskiarvoni oli 7.45 pyöristettynä siis 7.5 sain nostettua ainakin keskiarvoani. Edessä olevasta kesästä aion nauttia kunnolla, sillä ties minne pääsen syksyllä kouluun. Kavereiden kanssa yrtän viettää hyvin paljon aikaa, sillä enään ei tule uudessa koulussa nähtyä samoja tyyppejä joka päivä. Valvominen kuuluu kesää tietenkin ja olenkin tämän jo aloittanut, viime yönäkin valvoin puoli kahteen, mutta heräsin kuitenkin jo kymmeneltä. Kavereiden kanssa olen jo ehtinyt olemaankin ensimmäisinä loma päivinä, eilen ja tänään olen ollut kotona sillä huono sää.

Meidän luokka kävi luokkaretkellä Kaunissaaressa 26.5-28.5, oli muuten aivan unohtumattomat päivät. Olisin voinut olla tuolla paljon pidempäänkin, sillä seurahan oli 5/5! Talviturkinkin onnituin tuolla heittämään, vaikka olihan se merivesi aikas kylmää. Mutta kyllä sinne pystyi menemän uimaan saunan jälkeen. Keskiviikkona tultiin tuolta kotiin, odetellessamme junaa Kotkassa mentiin keilaamaan. Meni yllättävän hyvin minulta sillä en ollut koskaan ennen keilannut, yllätyin aivan totaalisesti, kun sain täyskaadon. Suoraan sanoen hyppäsin ilmaan ja huudin jes. :D Laittaisin luokkaretkeltä mielelläni videoita ja kuvia tänne, mutta en viitsi sillä en omista luokkalaisteni lupaa siihen. Saatte tyytyä vain tähän tekstiini.


Käytiin lauantaina juhlistamassa ystäväni kanssa koulun päättymistä, päädyttiin Rossoon syömään. Aivan mahtava päivä oli kaikenkaikkiaan, seura ja ruoka oli erinomaista.

Sunnuntaina kävin toisen ystäväni kanssa kuvailemassa, kuvia tuli yhteensä lähes sata joten en edes yritä laittaa niitä kaikkia tänne. Tuossa oli niitä onnistuneimpia.

Muuta minulla ei nyt ole, yritän kirjoitella taas mahdollisimman pian tänne. Hei hei.

torstai 15. toukokuuta 2014

Ostokset ja kuulumisia.

Vihdoinkin päätin näyttää teille ne mun yhdet tilaamat kirjat. :D En edes tarkkaan mista milloin ne tilasin, kaipa se oli alkuvuodest. Adlibriksest siis tilasin ne kirjat ja voin sanoa, että suurin osa niistä on englannis kielisiä. Ihmettelen suuresti sitä, että ymmärsin jopa aika hyvin niitten sisällön. Kai mä voin kerrankin sanoa, että mun enkku on jotenkin parantunut. c: Mutta laitanpas nyt ne kuvat, tiedän et ne ei oo kovin laadukkaita. Ei ainakaan mun parhaimpia kuvia, mutta teen tän postauksen nyt aika pikaisesti joten saa kelvata. Ensi kerralla tulee sitten super laadukkaita, voin luvata.

Tässä olisi nämä englannikieliset sarjakuvat, nämä olivat ne jotka alunperin piti vain tilata. Maksoivat vain 5e kpl, joten eivät olleet kalliita. Kovakantisina olisivat maksaneet 15ekpl, joten päätin tyytyä näihin. Näitä olenkinkin haaveillut siitä lähtien, kun tutustui soturikissoihin. Koska nämä keskittyvät lempihahmooni Korppitassuun. :3

Tässä vielä tämä kirja, jonka tilasin noiden lisäksi. Tämän hintaa en muista, mutta oli hieman halvempi kuin kirjakaupassa. Tämä on siis kolmas osa näistä suomenkielisistä.

Olen aika varma, että tulen vielä tuolta näitä tilaamaan, etenkin englanninkielisiä. Koska hinnat eivät todellakaan ole korkeat, yksi englanninkielinen kirja maksaa 5e jos sen ostaa pehmeäkantisena. Mutta ei kovakantistenkaan hinnat kovin suuret ole, ainakin halvemmat, kuin suomenkielisten. Kesällä olenkin ajatellut tilaavani tuolta kuuden kirjan sisältävän boxin, jonka hinta on vähän päälle 20e. Saman hintainen suurin piirtein, kun yhden suomenkielisen.

Ja nyt sitten, jonkin näköisiä kuulumisia. :D Lauantaina olivat synttärit ja 16-vuotta tuli täyteen. Lahjoista en kuvia tajunnut ottaa, ehkä sitten seuraavassa postauksessa. Sekä pääsykokeissakin on tultu käytyä, kaikki ovat kuitenkin jo takana päin, enään vain jännitetään sitä minne pääsee. Nyt lauantaina olisi tarkoitus mennä kaverin kanssa Tykkimäen avajaisiin, kuten aina joka kevät. :) Koulussa nyt ei mitään erikoista ole tapahtunut, kokeita riittää. Ja tietenkin luokkaretken suunnittelua on ollut, ainakin menee suurimmat osat englannintunneista sen aiheen käsittelyyn. :D Mutta eipä nyt muuta, kirjoittelen taas, kun ehdin.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Ruotsissa!

Vihdoinkin saan tämänkin tänne, innostusta ei vain blogin puolella ole ollut. Mistäköhän tuokin tullut? Mutta kesällä päätän ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoitella tänne useasti, kunhan vain se loma ensin alkaa. Mutta siirrytään nyt itse aiheeseen, teen jonkin kuulumis jutun, kun ehdin(jaksan)

Varmaankin on loogisinta aloittaa kuvien laitto siitä, kun lähdemme satamasta irti. Joten luvassa ensin kuvia itse suomen puolelta.


Tässä olisi suomen puolella kuvatut kuvat. Näitä olisi vieläkin enemmän, mutta valitsin tähän vain pienoisen osan kuvia. Sillä minulla olisi mennyt hirvittävän kauan, jos olisin muutaman sataa kuvaa tänne alkanut pistelemään. Kuten voittekin huomata tykkään kuvailla lokkeja, niitä lenteli joka suunnassa jotenka ne joutuivat kuvauskohteekseni. :) Viimeisessä kuvassa huomaa, kuinka käy niille ihmisille, jotka syöttävät lokkeja. No kuvaajalla oli hauskaa, joten ei pidä valittaa. Valitettavasti kuvia ei ole, kuin nämä kannelta kuvatut. Kamera oli kyllä matkassa laivallakin mukana, mutta en vain tykännyt siellä oikein kuvailla. Liikaa ihmisiä ja maisemat olivat paljon mukavampia kuvata. :D Mutte ette te miltään jää paitsi, syömistä ja esityksien katsomistahan se muu aika oli. Sitten siirrytäänkin siihen, kun saavuimme vihdoinkin määränpäähän.


Gröna Lundhan se siellä, en ole ollenkaan varma kirjoitetaanko se noin. Tästäkin on monia eri versioita kuvattu, mutta parhain pääsi tänne teidän nähtäväksi.


Todella mahtaava heti, kun pääse maihin niin on tuollainen kyltti. Suomi kunniaan! :D Ja tietenkin pakollinen kuvaus kohde, aito ja oikea lokki. Pitäisiköhän tuota kutsua Ruotsinlokiksi? :D


Ainoa ruoka kuva, jonka muistin ottaa ja sekin keskenkaiken syömisen. Ensimmäisenä suunnattiin maissa johkin koditorioon ja minähän päätin maistaa tuollaista, kevään ensimmäinen jäätelö. Oli muuten hyvää. :)


Ja itse Ruotsinlinna sisältä päin. Muuten ruotsiin suuntaavat turistit, jos linnaan menette älkää vain tehkö samaa virhettä, kuin minä. Tuolla ovien lähellä on sellainen maassa oleva suuri tappi, suosittelen, että ette mene lyömään jalkaane siihen, kun teillä on kamera kädessä. Itse tein niin ja kaaduin hienosti väkijoukon keskellä, eihei kukaan ei katsonut. xD Tärkein kuitenkin säästyi ilman mitään naarmuja, ja sehän on tietenkin kamera. Kamerassa ei mitään, mutta oma jalka oli mustana muutaman päivän. No aivan sama, eiköhän matkailuun kuulu tuokin. :)


Ja vielä viimeiset kuvat ruotsin puolelta. Tuo auto oli pakko kuvata, aivan mahtava teksti. :D Ja päivä oli hyvin lämmin, ei ainakaan palellut.


Tässä olisi kuva, jonka takia jouduin valvomaan pidempään, kuin aiemmin aioin. Elikkäs paluumatkalla suomeen, laiva pysähtyi olikohan se nyt kahdelta yöllä Maarianhaminassa. Pakko oli valvoa ja käydä kannella, tuolloin oli jo hirvittävän kylmä. Mutta pakolla kannella pysyttiin, muuten olisi enemmän kuvia, mutta ne menivät epäonnistumaan. Ja, kun oli kylmä niin en jaksanut alkaa säätelemään kameran asetuksia kuntoon.


Ja takaisin suomessa. Silja ohitti meidät yön aikana, vaikka se jäikin vielä Maarianhaminaan, kun me jo sieltä lähdettiin. Nopeampi paatti selvästikkin.


Ja tietysti kuvat ostoksista, tietenkin karkkeja olisi enemmän. Mutta olen jo ehtinyt ne syömään, kun ei niitä niin kauheasti ollut. Mutta elikkäs laivalta ostin tuon karkkipurnukan ja hajuveden. Hajuvettä etsinkin ihan tarkoituksella ja löytyi, maksoi kyllä n.40e. Mutta, kun kerta ollaan matkalla niin voihan sitä vähän tuhlailla. ;) Ja pipon löysin sattumalta eräästä kaupasta, kun olimme maissa. Katsoin vain ikkunasta ja sitten pysäytin koko retki komppaniamme, sillä pakkohan sinne kauppaan oli mennä. Siellä oli vaikka kaikkea One Directioniin liittyvää laukkuja, käsineitä, avaimenperiä... Miksei suomessa voisi olla noita. No valitsin itselleni pipon, sillä eihän pipoja voi koskaan olla liikaa. Ja vielä löytyi tuollainen erikoisempi, mitä ei monella pitäisi olla.

Siinäpä taisi olla kaikki mainitsemisen arvoinen kuvien kera, olisihan niitä kuvia vielä, mutta en jaksa niitä alkaa enempää laittamaan. Muttah, kirjoittelen taas, kun ehdin. Heippaa.