sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Welcome home sweetie

Nyt vihdoin ja viimein kirjoittelen tänne, ja syystäkin ;3 Perjantaina kävin koulun jälkeen ostamassa itselleni toisen hamsterin, jonka hankkimista olenkin suunnitellut jo jonkin aikaa. Eli nyt taloudessani viipeltää siis kaksi hamsua, eli Chocokin on edelleen elävien kirjoissa. Vanhuksella on jo ikää mittarissa kunnioitettavat 2v1kk, mutta edelleen jaksaa Chocokin touhuilla vanhaan malliin :3 Tämä meidän uutukainen neitonen sen sijaan on syntynyt 2.8.2014 eli hyvin nuori tapaus vielä kyseessä, kooltaan vielä todella pieni, ainakin Chocoon verrattuna.


Tässä on pikku Viuhti <3 Neitosen värityksestä en ole aivan varma, mutta jos oikein olen osannut netistä löytämieni tietojen perusteella tulkita niin väritystä kutsutaan kyyhkynharmaa valkonauhaiseksi. Ihastuin aivan täysin Viuhdin punaisiin silmiin, sekä tuo väritys on aivan upea <3


Tein neitoselle tuollaisen paperi iglun, jota onkin jyrsitty viime yönä mukavasti xD Palaset viety pesän tekoaineeksi. Tänään olisi illemmalla tarkoitus yrittää ottaa tuo käteen, kun on saanut nyt rauhassa muutaman päivän tutustua uuteen kotiinsa. Yhtään aralta tuo ei ole vaikuttanut, ruokaakin, kun lisää niin on Viuhti ollut vieressä odottamassa :3 Voisin vaikka, kuinka paljon kirjoitella siitä, kuinka söpö tuo pikkuinen on. Mutta taidan lopettaa tältä erää, mutta voitte olla varmoja, että saatte vielä usein kuvia tästä uudesta pikku kullanmurustani. Chocoakaan ei sovi unohtaa ;)

perjantai 19. syyskuuta 2014

Hengissä olen

Olen ollut kauhean epäaktiivinen täällä, anteeksi siitä. On vain ollut kauheasti puuhaa ja tälläistä, joten kirjoittelu jäänyt. Koulu vie kauheasti aikaa, vaikka ei meillä ole vielä tullut kertaakaan läksyjä. Mutta olen useasti vain niin väsynyt koulun jälkeen, etten pysty mitään järkevää tekstiä muodostamaan. Mutta meillä vaihtuu nyt koulussa ensiviikon torsataina jakso, joka vaikuttaa paljon paremmalta. Ei niitä pitkiä kahdeksantunnin päiviä enään niin useasti. Muttah, joo... Tämä olkoon tälläinen kuvaton ilmoitus siitä, että hengissä olen enkä ole blogia kokonaan unohtanut. Lupaan tehdä tässä viikon sisällä paremman postauksen tänne. :) Ja huomenna tai ensiviinkonloppuna tulee varmasti tänne yhteen aiheeseen liittyvä postaus, en kerro vielä mikä. Mutta voin sanoa sen liittyvän itselleni tärkeään asiaan. Mutta lopetan tämän nyt tähän, näkyillään taas. :)