perjantai 18. lokakuuta 2013

Ilmoitusta.

Elikkäs tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Aika on mennyt ihan uskomattoman nopeasti. Mutta tänään en tee teille vielä mitään hienoa tuon "juhlapäivän" kunniaksi. Ajattelin viikonloppuna väsätä jotain kivaa tänne, kun nyt alkoi lomakin nii ei koulujuttuja tarvitse murehtia. Mutta eipä tällä kertaa muuta, tämä oli vain pieni ilmoitus tulevasta ;)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kaikkea mukavaa.

Kirjoittelenpa taas tänne, hieman unohtunut tämä blogi, mutta nyt on pakko kirjoittaa. Ensiksi sain hankittua vihdoinkin TET paikan ja tosi mukavasta paikasta. Kävin eilen kysymässä mummin ja ukin läheisestä Tarjoustalosta paikkaa ja sanoivat, että viikon päästä maanantaina vain lappua täyttämään. Ihanaa ei sitä tarvitse ainakaan enään miettiä. Ja tätä viikonloppua olen yhdestä syystä odottanut todella paljon, pääsin käymään aivan ihanassa kaupassa <3 1D World niminen kauppa tuli nyt suomeen 2viikoksi ja pääsin siellä käymään tänään. Tuli ostettua muutama aivan ihana juttu, ja niistä alempana video. Mutta nyt aluksi kuvia. Kuvat ja video muuten kuvattu puhelimella, koska kamera jäi kotiin.

Metrosta kuva, koska en semmoisessa ollut ennen käynyt.

Pääsin samaan kuvaan maailman ihanimpien poikien kanssa <33 Äitini toimi kuvaajana.

Seinä johon sai kirjoittaa itse en kuitenkaan kirjoittanut, koska unohdin kynän.


Tämä postaus alkaa olemaan tässä lähden katsomaan nyt bb:tä, saapas nähdä kuka voittaa. Mutta hei hei.