sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joululahjat

Joulu on jo takana päin, ja kohta on jo uusi vuosi. Ja sitten alkaakin taas koulu... Mutta tässä postauksessa aion nyt laittaa kuvia joululahjoistani, joita sain.


Pyyhe, jota olinkin toivonut, jo aikas pitkään <3


Suklaata, molemmat olen jo ehtinyt avata.





Lomalla, nyt, kun on paljon aikaa voikin opetella, kunnolla kuvien ottamista.


Tätä kirjaa olenkin ehtinyt jo lueskella, ja todella hyvältä vaikuttaa.




Uudet lapaset ja legginsit.


Käsirasva, jota olenkin jo muutaman kerran käyttänyt, tuoksuu aivan ihanalta. Tuo sisältää myös keratiinia, joka vahvistaa kynsiä. 




Paketti tuollaisia juttuja, joilla voi muotoilla kulmakarvoja. Lahjakortti, jota on tullutkin jo käytettyä. Uusi ihana muumimuki kokoelmaan. Ja sitten tuollainen korurasia, joka ei kovin hyvin näy, tuon lahjakortin kuoren takaanta. Sain myös rahaa, mutta sitä en jaksanut kuvata.

Siinäpäs oli nuo minun saamani joululahjat. Seuraavaan postaukseen voinkin laittaa sitten kuvia ostoksistani, kun käytiin kaverin kanssa perjantaina kaupoilla. Tarttuihan siltä vaatteita ja muuta mukavaa mukaan.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:23-24


Luukku:23

Hupsista, en ehtinyt eilen tekemään luukkua, joten nyt tulee taas tälläinen tuplakalenteri :D Ajattelin nyt laitella niitä kuvia mitä lupailin. Kaikki on otettu eilen ja tänään aamulla. 



Luukku:24

Hyvää joulua kaikille, lukijoille ja muillekkin. Viettäkää mukava joulu, minä ainakin aion. Seuraava postaus onkin sitten varmaan joululahja painotteinen, nähdään siis silloin :)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:22


Heips, tämän päivän luukku tulee vasta nytten, kun olen ollut koko päivän liikenteessä. Kaveri pyysi mukaan ostelemaan joululahjoja, niin päätin lähteä mukaan, vaikka itse olen jo kaikki lahjat hankinut. No, kyllähän sieltä kaupoista löytyi itselleni yksi aivan ihana neule, se olkoon lahja itseltäni itselleni. Loppuvaiheessa päädyttiin sitten Coffee Houseen pelaamaan Scraplea, kai se noin kirjoitetaan :D Mutta kaikin puolin oli taas kerran todella mukava päivä. Huomenna olisi sitten aamulla lähtö kohti Vantaata(nyt en sentään kirjoittanut Helsinkiin, itselleni aika sama onko Helsinki vai Vantaa.) Taitaa muuten tulla tällä kertaa musta joulu, koska sielläkään ei ole lunta, ei sen pahemmin täälläkään. Mutta nyt minulla ei valitettavasti ole mitään kuvia, mutta lupaan laittaa niitä huomiseen luukkuun :)

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenterin Luukku:20-21


Unohdin kokonaan eilisen luukun, joten pahoitteluni siitä :D Ajattelin nyt tehdä tämmöisen tupla luukun, jossa on kummankin luukun asiat.

Luukku:20

Koulussa oli joulujuhla, joten koulua oli vain 9-12:40 ja sen jälkeen kotiin. Joulujuhla ei nyt mitenkään niin erikoinen ollut, aika samanlainen, kuin joka vuosi. Koulussa oli ruokana riisipuuroa, rakastan aivan suunnattomasti koulun riisipuuroa<3 Luokassa pelattiin kaksituntia Ubonga nimistä peliä, hauskaa oli. Sitten viimeinen tunti kuunneltiin jouluradiota ja oltiin puhelimilla :) 

Luukku:21


Niin vähän aikaa enään, hui kiirehän tässä tulee. Tänään on illalla luvassa lahjojen paketointia, voi olla, että huomenna voin laittaa kuvan miten paketointi onnistui.

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:19


Tähän luukkuun ajattelin laittaa teille jouluisen pätkän Pokemonista, koska... se on niin hyvä :D Onhan Pokemon varmaan se ensimmäinen anime, mitä olen katsellut.


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:18


Tähän luukkuun ajattelin laulaa erään joululaulun, kun sitä oli toivottu, ja muutenkin piti se jossain vaiheessa tehdä. Toivottavasti nautitte, vaikka ääneni ei huippuluokkaa olekkaan :D

 

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:17


Eilen tuli tehtyä, jonkinlaiset joulukynnet ja ajattelin niistä laittaa kuvan. Aika nopeasti nuo tein, mutta itse olen tyytyväinen.


Tuli eilen illalla myös aloitettua lukemaan yhtä kirjaa, ihan sen takia, että se liittyy jouluun :)


Mutta, nyt minulla ei ole tähän luukkuun mitään muuta, nähdään huomisen luukun parissa.

 

maanantai 16. joulukuuta 2013

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:15


Nyt loistaa kolmas kynttilä, niin kirkas, kutsuva. Oi, kohta meille kuningas jo syntyy tallissa.
Hyvää kolmatta adventtisunnuntaita, kaikille!

 

lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:14


Tähän luukkuun ajattelin kerätä listan jouluaaton ohjelmistosta, ohjelmat ja niiden alkamissajat olen katsonut Iltapulun sivuilta. Kerään tähän siis vain jouluisiaohjelmia.

Yle TV1

11:05 Ekumeeninen joulu
11:55 Suomen Turku julistaa joulurauhan
12:10 Kuusijuhla
13:05 Joulukuusivarkaat
15:10 Kuusijuhla
16:20 Tosi tarina: Tyttö, joka näki joulupukin
18:10 Kuusijuhla
19:10 Joulun tähdet Vantaalla
22:55 Jouluyön messu

Yle TV2

07:46 Joulukalenteri
 08:00 Joulupukin kuumalinja
08:20 Postimies Paten joulu
08:45 Joulupukin kuumalinja
09:20 Tiketi Tok, joululahjojen aika
09:43 Joulupukin kuumalinja
10:20 Valoa ja sadun taikaa jouluaattona
10:48 Joulukupukin kuumalinja
11:29 Lumiukko
11:55 Lumiukko ja lumikoira
13:55 Estradilla: Jouluksi kotiin-konsertti
17:00 Joulupukki ja noitarumpu
17:50 Joulukalenteri
20:00 Jopet-show-pakollinen joulu
20:30 Lahjakasta joulua
21:00 Uusi päivä-joulukonsertti

Mtv3

11:25 Ystävien kylä Special
11:55 Ice Age: Mammuttijoulu
19:10 Samu-Sirkan joulutervehdys 2013
20:00 Joulutarina

Nelonen

11:00 Tyttö ja jänis
20:00 Hyvät ja huonot uutiset-jouluspesiaali
22:55 Kaverille ei jätetä: Pikkujoulut

Sub

10:50 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat
11:45 Kuusi, pukki & kuokkavieras

Tässä oli nyt muutaman kanavan ohjelmistoa, kaikkien kanavien ohjelmia en jaksa laittaa. Voitte käydä Iltapulun sivuilta katsomassa lisää jouluaatonohjelmistoa. :)










perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:13


Älä sulje oveasi
joulutontulta!
Tontulla on tuomisina
paljon iloa.

Anna tontun sytyttää se
pieni kynttilä!
Silloin siitä joka soppeen
hehkuu lämpöä.

Kuuntele, kun joulutonttu
korvaan kuiskuttaa!
Sitä pientä salaisuutta
kertoa ei saa.

- Ester Ahokainen-

torstai 12. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:12


Puolet kalenterista on nyt sitten tehty, vielä, kun sen toisen puolikkaankin saa valmiiksi. Tämä luukku olikin sitten ensimmäinen semmoinen, jonka tekemistä en melkeinpä muistanut, onneksi kuitenkin muistin :D Tämän luukun idea ei taida olla niin jouluinen, mutta teempä kuitenkin tämän nyt. Elikkäs olen joskus blogin alkuaikoina tehnyt postauksen, jossa kerron itsestäni, mutta se ei, kuten arvata saattaa ole täydellinen. Joten päätinpä tehdä siis uuden :)

Nimi: Kuten tarkka silmäisimmät ovat varmaankin huomanneet kommenteista, niin oikea nimeni on Jonna. Mutta netissä liikun yleisimmin nimellä Nomi.
Ikä: 15-vuotta.
Luonne: Iloinen, yleensä yritän ajatella kaiken mahdollisen positiivisesti, huumorintajuinen... muuta en keksikkään. Ne jotka tuntevat minut voivat täydentää, jos haluavat. (kaikki lukiani taitavat tuntea minut? paitsi anonyymit)
Harrastan: Ennen kuviskoulua, nykyään kotona piirtämistä, tarinoiden kirjoittelua, blogaamista(eiköhän tätä voi harrastukseksi sanoa) ja tietty valokuvaamista.
Lempiväri: Musta.
Lempivuodenaika: Kesä.
Lempiohjelmia/sarjoja: Salatut Elämät, Hopeanuoli, Weed ja Merlin.
Lempikirjoja: Nälkäpelit, Potterit, Soturikissat... niitä on liian monia :DD
Lempielokuvat: Nälkäpeli, Potterit, TSH ja Hobitti.
Lemmikki: Tällä hetkellä Choco.
Muuta mielenkiintoista: Kerään aika paljon mangoja, animea ja muita oheistuotteita Takahashin tuotannosta, Suomeksi, että Japaniksi. Kokoelmaan mennyttä rahasummaa, en viitsi sanoa, voin sanoa, että kolminumeroinen summa kyseessä. Japani innostuksen kautta aloin piirtämään ja kirjoittelemaan tarinoita. 
Koulussa olen keskiverto oppilas, jotkin aineet ovat helppoja, jotkin taas eivät. Koulunesitelmät tuottavat vaikeuksia esiintymiskammon takia, mistäköhän sekin tullut. Piikkikammokin löytyy, korkeanpaikankammo ja ahtaanpaikankammo, siinähän niitä on tarpeeksi. Netissä olen muutamalla foorumilla, niissäkin nimellä Nomi. Tuossa taitaakin olla kaikki semmoinen, minkä ainakin itse keksin :)

Huomisessa luukussa on sitten luvassa jotakin talvisempaa, ehkäpä kuvia, jos tuosta loskasta mitään kuvia viittii ottaa. Tai sitten keksin jotakin muuta:)
 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:11


Tähän luukkuun ajattelin laittaa teille koneella piirtämäni kuvan. Piirsin sen paintilla ja vielä hiirellä, en siis ollenkaan osaa piirtää hiirellä, mutta satteehan tekin jotain iloa :D


Tälle kuvalle saa vapaasti nauraa, teen niin itsekkin. En varmaankaan ole piirtänyt hiirellä sen jälkeen, kun sain piirtopöydän eli n.2-vuotta sitten. Piirtopöydällä on vain niin helpompi piirtää. Mutta tämä oli tässä, nähdään taas huomenna uuden luukun parissa :)

 

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:10


Tähän luukkuun ajattelin piirtää talvisenkuvan, kun en oikein muutakaan keksinyt :D Laittakaa muuten kommenteihin ehdotuksia mitä näihin luukkuihin haluaisitte, niin voin sitten yrittää niitä toteutella.

 

maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:9


Lisään tähän luukkuun talvisiakuvia, joita en lisännyt silloin lauantaina. Koska itselläni ei tähän luukkuun ole mitään erikoista ideaa ja sain rokotuksen niin käsi kipeänä, jonka takia en jaksa mitään pitkää alkaa tekemään.










sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:8






Miten joulukuu voi olla jo näin pitkällä jo 8 päivä. Tänään luukun aihe ei ole niin erikoinen, kuvia ei tällä kertaa ole, koska kerron teille mitä tein tänään. Elikkäs aamulla, kun heräsin valmistauduin lähtemään juna-asemalle. Kaveri nousi junan kyytin Myllykoskelta ja siitä jatkettiin matkaa Kouvolaan. Kouvolassa käytiin eka juomassa Dumle-pirtelöt (oli muuten todella hyvää!) sen jälkeen bussipysäkille odottamaan bussia. Bussilla sitten mentiin Veturiin, Veturissa sitten osteltiin joululahjoja ja käytiin syömässä. Saatin eilen vain idea, että lähdetään Sunnuntaina lahjaostoksille, ja oli kyllä todella mukava päivä. No, kun oltiin lahjat ostettua saatiin kyyti Myllykoskelle, siinä kävin sitten vielä kaverin luona kahvilla ja juteltiin. Puol viiden maissa lähdin sitten Mylsältä pyöräilemään kotiin, jätin siis eilen pyörän kaverille, kun en jaksanut eilen polkea illalla kotiin. 

Tuli siis vietettyä tänään todella mahtava päivä, sain nauraa ainakin todella paljon ja tuli löydettyä niitä lahjojakin ihan kiitettävästi. Vielä muutama lahja uupuu, sitten kaikki on kasassa. Varmaankin tässä, joku päivä paketointi urakka edessä, odotan innolla :3

lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulukalenteri Luukku:7



Jotenkin vaa onnistun ainaa säätää noiden kuvienkaa, joten taas kerran toi yllä oleva kuva piti vaihtaa... Jos toi kuva nyt vaikka pysyis koko loppu kalenterin ajan. Mutta aloitetaan nyt tämän 7 luukun aihe, eli kävin tänään kaverin kanssa vähän kuvailemassa, joten nytten saatte kunnon talvisiakuvia.


Tuossa on nyt noita onnistuneimpia kuvia, jätin muutaman laittamatta, että saan laitettua niitä muihinkin luukkuihin. Kaikin puolin oli kyllä mukava päivä, kun käytiin noita kuvailemassa, ja samalla tuli liikuttua aika paljon.