keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kuulumisia muutamalta päivältä.

Heips, taas kerran. Mulla ei nyt mitään kauhean erikoista kirjoiteltavaa ole, mutta päätin kuitenkin tänne jotain kirjoitella, teidän iloksenne :) Oon ollut sunnuntaista asti kipeänä, koulussa olen kylläkin ollut, kun vain nuhaa ja kurkku kipeänä ollut. Maanantaina ei tarvinnut ainakaan liikata sain vain istua ne kaksituntia ja katsoa, kun muut oli kaupunkisotaa. Kyllä ne siinä lopussa teki vielä kaikkea muutakin, ja jouduin siinä vaiheessa vain laskemaan kaverille, kuinka paljon se sai minuutis hypittyy hyppynarul. Tiistaina oli valinnaisessa liikunnassa luistelua, siihen osallistuin, koska oli vika kerta.(tänä vuonna ei tullutkaan, valituksii tosta valinnaisen luistelust) Ja myöskin oli kauan pelätty ruotsinkoe, kaipa sieltä kelpo numero tulee. Tänää meil oli bilsantunnilla terkkariharjottelia ottamassa sormesta verta, että saadaan selvitettyy meiän veriryhmät. Aluks olin kyl aivan varma, että kieltäydyn koko hommasta. Mutta jotenki löysin itteni sitten siitä luokan edestä, valmiina veren ottoon.(johtuen varmaan, että olisin ollut ensimmäinen kieltäytyjä, yhteisönpaine on hämmästyttävää) Ei se kyllä paljoon sattunut, mutta jälkikipu oli yhtä tuskaa. Ja nyt sormessa komeilee pikkuruinen mustelma. Ja sitten, kaikkien muiden lukuisien vaiheiden jälkeen sain selville veriryhmäni, O sieltä tuli. Luokassamme nämä veriryhmät jakautuivat näin.(tuli kyllä naurettua erään kaverini viisaudelle tiistaina, kun hän sanoi luulevansa, että se veri otetaan sillain, että se terkkariharjoittelia viiltää kämmenen auki. Hyvä siinä oli kotiinpäin pyöräilessä alkaa selittämään miten se oikeasti tehdään, ainakin sain nauraa)

A: 2
B: 2
AB: 2
O: 10

Kuviksessa oli tänään aivan mahtavat kaksituntia. Jäätiin kahden kaverini kanssa luokkaan, kun muut meni atk:luokkaan tekemään yhtä kuviksen työtä ja ope meni niiden mukaan. Eihän siinä mitään, oltiin sitten kolmestaan kuviksenluokassa ja tehtiin meidän Mona Lisa töitä. Huomenna olisi luvassa yhteiskuntaopinkoe, pitäisi tässä illalla vielä lukea, tuota koealuetta lisää. Mutta, koska minulla ei ole uusia kuvia niin laittelen, jotain vanhoja kuvia tähän loppuun. Kipeänä en ole jaksanut paljon kuvailla.


3 kommenttia:

  1. Haha, luulin ihan oikeest et se viiltää jollaa tohon kämmenee pienen viillon ja ottaa siit sen veren. Onneks sä kerroit mulle miten se oikeest tehää! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietty kerroin sinulle totuuden ;) Oli vaa nii huvittavaa, kun kerroit oman näkemyksesi asiasta :)

      Poista
  2. Miä voisin tulla joskus leikkiin tuon siun pikkumyyräis kanssa, ihan kiltisti leikkisin vaan :) -myrtti-

    VastaaPoista