maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Luukku: 8



Tämän päivän luukkuei ole mikään maailman jouluisin, mutta silti ainakin jotakin muuta, kuin pelkkiä lauluja vain. Toki muutaman laulun pakosta laitan, mutta ne eivät ole tällä kertaa mitään joululauluja. Mutta eiköhän mennä itse asiaan, ette kuitenkaan tältä suurelta asialta välttyisi. Varoituksen sanan voin jo sanoa, että jos inhoat bändiä nimeltä One Direction en suosittele kuvia tai tekstiä pidemmälle lukemaan. Teitä on nyt varoitettu. Nyt voin hyvillä mielin aloittaa asiasta puhumisen kunnolla.

Elikkäs siis minähän olen ollut tässä kohta noin kuukauden ihan sekaisin, kun julkistettiin tieto siitä, että One Direction tulee kesällä vihdoin ja viimein Suomeen. Oikeasti sekosin täysin, kun luin sen tiedon yhtenä iltana netistä. Sinä yönä ei kyllä tultu nukuttua, tuli mietitty hieman kaikkea muuta. Kuten esimerkiksi sitä, että pääsenkö sinne keikalle. Silloin se oli suoraan sanoen elämäni suurin kysymys. Mutta ei hätiä mitiä, liput hommattu ja nyt kesää odotetaan, kuin kuuta nousevaa. Päiviä en ihan ole vielä alkanut laskemaan, mutta kuukausia kylläkin. Yhden ystäväni kanssa siis tuonne menemme, siitä tulee varmasti minulle maailman ihanin päivä ikinä. Leijun pilvissä sen jälkeen koko loppu kesän :D Ja nytten hieman kuvia minun rakkaista sisustus elementeistäni asunnossani, älkää järkyttykö. En vain voi itselleni mitään, vaikka tiedän olevani ehkä hieman liian hurahtanut yhteen bändiin.



Näissä kuvissa on huomattavissa, että minulla on luova tapa käyttää noita joulukuuseen tarkoitettuja koristeköynnöksiä. Ainakin luovat joulua mukavasti tähän asuntoon :) Ja, koska olen alemman kuvan kehystänyt koulussa niin tokihan tuo isokin juliste tarvitsee ympärilleen jonkinlaiset kehyksen tapaiset.






Sitten vielä pari muutakin seinällä olevaa juttua, jotka on täytetty poikien kuvilla. Ja vielä mukit ja nuo ranne jutut (en saa oikeaa nimitystä nyt päähänixD) jotka olette luultavasti nähneet jo siinä yhdessä videossa, kun esittelin muutkin ostokseni mitkä ostin käydessäni One Direction kaupassa.

Nämä kuvat varmaankin kaikkiaan riittäisivät jo selittämään minun todella pahan yli fanittamiseni, mutta, koska One Directionilta ilmestyi uusi levy vähän aikaa sitten niin laitan vielä kolme lempi kappalettani siltä levyltä tähän loppuun. Laitan ne jopa numero järjestyksessä, eli ylin parhain ja niin edelleen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti