keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kuvia

Kuten otsikko kertoo tässä postauksessa on jonkin verran kuvia. Aluksi minun piti tehdä tämä postaus jo viikonloppuna, mutta ei oikein ollut aikaa niin teen sen vasta nyt. Perjantaina oli siis synttärini 15vuotta tuli täyteen. Lähdettiin perjantaina sitten Helsinkiin sukulaisten luokse, koska haettiin mummi, ukki, siskontyttö ja tätini lentokentältä lauantaina. He olivat Turkissa viikon. Minuakin pyydettiin mukaan, mutta päätin kuitenkin kieltäytyä, koska koulussa on kokeita.

Perjantaina käytiin haudalla ja ostettiin sinne kaksi ruusukimppua.
 Tuo kuva tuli otettua perjantai iltana huvin vuoksi. Ei ollut oikeen muuta tekemistä.

Lauantai aamuna alettiin sitten tekemään ruokaa, ennenkuin lähdettiin lentokentälle. Autoin ruoan teossa, niin sain siten taksvärkki homman hoidettua.
Oma tekemä salaatti, oli kyllä hyvää, vaikka itse sanonkin.

Lauantaina oli sen verran hyvä ilma, että menin siskontytön kanssa kuvailemaan ulos.

Sitten sunnuntaina aamulla käytiin uudestaan haudalla. Ja, kun kävin hakemassa kukille vettä niin tuli siinä samalla kuvattua yksi kuva.

Ja sain Turkista kengät tuliaiseksi/synttärilahjaksi.

Tähän postaukseen ei ole nyt muuta, ainakin kuvia oli tällä kertaa paljon :D

1 kommentti:

  1. Nyt tuli nälkä, keskellä yötä, mokoma kun kuvasitkin nuin herkullisen näkösen salaatin :D

    VastaaPoista