Leirillä tapahtui kaikenlaista tämän viikon aikana. Ekana päivänä oli hieman totuttelemista aikatauluun, mutta pian sen oppi, vaikka välillä vähän myöhästytiikin. Lipunkin pääsin laskemaan yhtenä iltana, oli muuten aika jännää, kun kaikki vain tuijotti hiljaa rivissä ja katsoi. Mutta ei ainakaan lippu osunut maahan.
Tavarat löysivät hienosti paikkansa.
Hieman evästä :D Ei ainakaan nälkä päässyt yllättämään, vaikka eihän siellä ollut oikeastaan missään vaiheessa nälkä, kun syötiin viisi kertaa päivässä.
Perhonen eksyi huoneeseen.
Reipas leiriläinen lähdössä opiskelemaan.
Ja tunneilla tuunasin sitten vihkoni, kuuntelin aina samalla opetusta.
Luin ton evankeliumin aamunavauksessa.
Kun kaverit on uimassa on hyvä tilaisuus opetella ulkoläksyjä ja syödä pilttiä.Todella haalea sateenkaari.
Jari Uutelakin kävi meidän leirillä esiintymässä, ja saatiin jokainen levy ilmaiseksi.
Meiän raamisryhmä ja täytyy sanoa, että isonen oli maailman paras<333 Ryhmäki oli todella mukava. Olen kiitollinen kuvaajalle joka otti nämä kaksi kuvaa.
Noi ulkoon otettut kuvat on kuvattu vikana iltana, kun mentiin ulos paistamaan makkaraa ja muutenkin viettämään hauskaa iltaa.
Sain 9 meiän päättökokeesta, ja olen tyytyväinen, en olisi uskonut, että saan noin hyvän.
Jokainen isonen kirjoitti raamattuun jonkun tekstin.
Kaikenkaikkiaan leiri oli maailman paras ja voisin ehkä mennä uudestaan. En oikein tiedä aionko mennä isoskoulutukseen, pitää katsoa sitä vähän myöhemmin. Noista kuvista puuttui meidän leirihää kuvat, koska otin ne puhelimella, enkä ole niitä jksanut siirtää koneelle. Katson jos teen niistä vielä erillisen postauksen. Mutta ei nyt muuta, olen kohta lähdössä etsimään sopivia kenkiä konfirmaatioon. Heippa<3
Teillä on ollut hieno rippileiri, mene vain isoiskoulutukseen Kallehan oli isosena ainakin parikertaa ja sillä oli kuulemma oikein hauskaa.
VastaaPoista