sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Altteri

Elikkäs päätin tänään tehdä itselleni uuden altterin, vanhaa en ole pitkään aikaan käyttänyt missään piirustuksissani, joten päätin sitten tehdä uuden. Olen jo jonkin aikaa ajatellut uuden altterin tekoa, mutta en ole saanut aikaiseksi tehtyä sitä, mutta tänään tein sen ja kulutin aikaakin siihen n. 2h.

Siinäpäs tuo nyt on. Nimeä mietin hetken, mutta päätin sitten laittaa sille nimen mitä itsekkin netissä käytän. Itse olen tyytyväinen tuohon, ulkonäköä en varmaankaan tule missään vaiheessa muuttamaan, enkä mitään muutakaan.
Siinäpäs oli altterini, hänet voi nähdä tästä lähtien täällä blogin puolella seikkailemassa.

Muutapa tässä ei nyt ole, jatkan tässä BB katsomista, kun se vähän aikaa sitten alkoi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti