torstai 5. syyskuuta 2013

Hehkuttamista

Koulussa meni taas kerran päivä todella nopeasti, yhteiskuntaoppi, matikka ja 2h musiikkia. Matikankoe siirtyi sitten lomautuksen jälkeiseksi viikoksi, jos oikein ymmärsin. Tällä viikolla nimittäin jäänyt niitä matikantunteja mukavasti pois, onneksi pidetään kuulemma kertaustunti ennen koetta. En usko, että moni meidän luokalta muistaisi niitä koe asioita, viikon tauon jälkeen (taidan itsekkin lukeutua siihen porukkaan :D) Palautin myös tänään opolle lapun, joka piti palauttaa ennen huomista. Pitäisi TET paikkakin tässä etsiä ja itselläni ei ole paljon ideoita minne mennä. Yksi idea olisi jokin kauppa, mutta ei taas jaksaisi kahtaviikkoa ,jotain hyllyjen täyttöä. Toinen idea olisi Näppärin valokuvausliike, mutta siellä ei taida olla niin paljon töitä, joten voi olla, että sinne ei edes pääsisi. Tai sitten jos pääsee niin voi olla, että on vähän töitä ja loppu aika vain istuskellaan siellä. No onneksi vielä aikaa päättää, marraskuun alussa pitäisi palauttaa nimittäin lappu, jossa on ne tiedot minne menee.

Tässä on nyt suurinpiirtein kuunneltu viikko ainoastaan One Directionia, vihdoinkin niiden elokuva tuli suomeen! Pakko mennä jokin päivä katsomaan, vielä, kun saa jonkin kaverin mukaan katsomaan sitä, mitä oon blogeista ja muualta lukenut, niin monet on sanonut, että se on ollut todella hyvä. Ja tänään sain kuulla, että niiden hajuvesi ilmestyy 9.9, vielä en tiedä milloin tuo suomessa ilmestyy. Tuskin heti 9.9, kun silloin se vasta ilmestyy ulkomailla.

Eilen luin myös foorumilta todella ihanan uutisen, Weed taidekirja suomennetaan <3 Nyt täytyy sanoa, että on ihanaa olla suomalainen, en olisi uskonut, että tuo taidekirja suomennetaan, koska siinä on tosi vähän tekstiä, mutta senkin edestä kuvia. Taidekirjan julkaisemis aikaa ei ole kerrottu, mutta on puhuttu jos se ilmestyisi, jossain joulukuussa. Hopeanuoli mangatkin alkavat marraskuusta alkaen pyörimään kaupoissa uudelleen, hyvä tilaisuus ostaa, jos joltakin puuttuu jotkin mangat. Ja nämähän maksavat nyt vain 4,90 eli todella halpoja. Itselläni on kaikki mangat jo, mutta ajattelin ostaa 4 osan uudelleen, koska vanhasta lähtenyt puoliksi yksi sivu.

Ja lopuksi vielä musiikkia (en nyt laitakkaan niitä kuvia, tähän postaukseen)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti