maanantai 12. marraskuuta 2012

Miten Hopeanuoli on vaikuttanut elämääni.

Eli millä tavalla, Hopeanuoli on vaikuttanut elämääni. Kaikkihan alkoi siitä, kun katsoin isosiskon ja isoveljen kanssa Hopeanuolta, kun olin 3-4 vuotias. En uskaltanut katsoa yksin, karhut oli silloin niin pelottavia XD No sitten tuli monen vuoden tauko tai no kyllähän mä Hopeanuolen aina muistin, mutta en kattonu sitä. No kyllä siinä tauon aikana tutustuin Weediin. Oli innoissani, kun tajusin, että Hopeanuolen pojalla on oma tarina. Animet tuli ostettua ja katottua useasti.  Sit huomasin yks päivä lehdessä mainoksen, että Hopeanuoli mangaa aletaan suomentamaan. Eka reagtio, mikä ihme on manga? No sitten unohdin sen uutisen ja yks ilta muistinkin sen ja meni R-kiskalle. No siellä oli hyllyssa Hopeanuoli mangan numero 8, ostin sen ja menin kotiin lukemaan. Mangan luettuani, oli aivan koukussa. Sitten, kun seuraava osa tuli kauppaan olihan sekin pakko ostaa, siten aloin keräämään mangaa. Sitten etin netistä paljon tietoa Hopeanuolesta ja Weedistä. Eksyin Kaksoissolan foorumille, missä käyn nykyäänkin useasti. Sitten sain tietää, että Hopeanuoli on japanilainen sarja, jonka on luonut Yoshihiro Takahashi. Sain myös tietää, että Hopeanuolesta on leikkaamatonversio. Katsoin sen sitten youtubesta ja olin aivan innoissani, sarja oli saanut minut pahasti koukkuun. Pyysin sitten synttärilahjaksi leikkaamattomanversion, jota tuli katsottua todella useasti. Keräsin kaikki Hopeanuoli mangat ja sitten tuli tieto, että Weed mangaa aletaan suomentamaan. Olin aivan suunnattoman onnellinen ja hypin innoissani. Sitten, kun sain ensinmäisen Weed mangan olin todella onnellinen. Ja nyt ollaan sitten tässä, Hopeanuolen kautta tutustuin mangaan ja animeen, japanin kulttuuriin ja opin japaninkieltä. Ilman Hopeanuolta en varmasti olisi tutustunut mangaan niin hyvin, enkä varmaan ostaisi mitään mangoja. Ja ilman Hopeanuolta en olisi koskaan nähnyt Yoshihiro Takahashia livenä, enkä olisi saanut hänen nimmariaan :) Enkä olisi varmasti kiinnostunut niin paljon piirtämisestä, enkä varmaankaan kirjottaisi omia tarinoita. Joten Hopeanuoli on vaikkuttanut elämääni todella paljon, en voisi kuvitella elämääni ilman Hopeanuolta. Ja ne jotka pitävät Hopeanuolta lapsellisena ovat väärässä, vaikka tarinassa on puhuvia koiria se ei ole lapsellinen. Tarina kertoo uskollisuudesta ja monista muista tärkeistä asioista (en jaksa tähän alkamaan listamaan niitä). Jos Takahashi ei olisi laittanut koiria puhumaan, manga ei olisi menestynyt ja se olisi lopetettu. Joten miettikää ennen, kuin kutsutte meitä faneja lapsellisiksi. Jotain varmasti unohtui, mutta tuossa on nyt ihan tarpeeksi tekstiä :)

3 kommenttia:

  1. mäki oon jääny hopsuun koukkuun. mut oon nii pihi et en raaski ostaa mangoi vaa luen niit kaveril :D Mut iha sika hyvä postaus!!!

    VastaaPoista